Nuoret ja yrittäjyys

Nuoria kiinnostaa oikeasti yrittäjyys! Miten tukea sitä kannustavasti ja realistisesti?

Kevät on vierähtänyt monissa kiireissä Wiltrainin projektien ja opetustehtävien parissa. Nyt tartuin blogikynään ja aikomus on kirjoitella jatkossa ahkerammin…

Sain kiinnostavan tilaisuuden toimia tänä keväänä Metropolian ammattikorkeakoulussa tuntiopettajana kahdella kurssilla IT- ja tuotantotalouden opiskelijoille. Kurssit käsittelivät yritys- ja tuotantotalouden aiheita tilinpäätöksistä kustannus- ja investointilaskelmiin.  Kurssi oli kansainvälinen ja opiskelijat edustivat  laajasti koko  maailmaa,  joukossa muutamia suomalaisia.  Itänaapurimme Venäjä oli hyvin edustettuna ja sieltä osallistui motivoituneita ja lahjakkaita opiskelijoita.

Yllättävän moni opiskelija haluaa yrittäjäksi!

Kyselin kurssien alussa opiskelijoilta, millaisia työelämän suunnitelmia heillä on valmistuttuaan. Joukosta 30…40 % kertoi harkitsevansa oman yrityksen perustamista joko heti tai muutaman vuoden jälkeen. Tästä syystä sainkin paljon kysymyksiä yrittäjyydestä,  business planin tekemisestä  ja start-up-tuen vaihtoehdoista.  Moni myös haluaa jäädä Suomeen yrittäjäksi, kenties myöhemmin siirtymään kotimaahansa.

Mikä on ”oikea ikä” alkaa yrittäjäksi?

Me ”vanhemman” polven edustajat kenties ajattelemme, että on turvallisempaa opetella bisneselämää ensin yrityksen työntekijänä, joko suuressa kansainvälisessä tai pienyrityksessä.  Ajatus pitää sisällään sen, että opitaan bisnesrealiteetit eikä keksitä pyörää aina uudestaan erehdysten kautta.   Toisaalta ei kannata kopioda vanhoja malleja ja rajoittaa innovaatioita!  Kompromissi voisi olla, että nuorille tarjotaan entistä enemmän yrittäjäkoulutusta (sitä on jo nyt tarjolla 2. ja korkeakouluasteen opetusohjelmissa).  Koulutuksen, valmennuksen ja kenties hyvän mentoroinnin turvin nuoret parantavat yrityksensä menestystä ja alkutaipaleella ja välttyvät ajautumasta ilmeisiin miinoihin.

Meidän roolimme?

Tämän kevään kokemuksen perusteella näin selkeän roolin itselleni ja muille kaltaisilleni bisneselämän konkareille!  Voimme auttaa nuoria edellämainituissa tehtävissä:  yrittäjyydesssä tarvittavien bisnestaitojen kehittäminen ( talous, investoinnit, myynti, markkinointi, kumppanuudet jne). Tämä edellyttää, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat: meidät konkarit ” löydetään  nuorten koulutuspolulle tukijaksi ja sparraajaksi!  Tässä toteutusmalli työuran pidentämiselle: nuoret työllistyvät ja työllistävät yrittäjinä, me pidennämme työuraamme valmentajina ja mentoreina.  Kokemukseni perusteella myös ulkomailta tulleet opiskelijat arvostavat suomalaista bisnesosaamista!

Kerro mitä mieltä sinä olet? Mikä on oikea ”ikä” alkaa yrittäjäksi? Oletko itse tukemassa nuoria yrittäjyyteen ja mikä on roolisi?